Hävettää myöntää, mutta rupsahdin viikonloppuna. Tai siis retkahdin. Kiloja on ilmeisesti lähtenyt yksi kahden viikon aikana, mutta kroppa oli niin turvoksissa mittauspäivänä, että vaaka nyt saattoi sanoa mitä lie. Yksi asia on varmaa ja se on periaatteessa hieno juttu - en ole lihonut.

Eilinen härdellipäivä jätti kalorit jonnekin 500 (edelleen jatkuu syömisen vuoristorata) ja tänään taitaa olla hyvä jos menee 600 rikki.

Inhottaa olla tällainen selkärangaton mato, joita olen ylenkatsonut ja inhonnut aikaisempien onnistuneiden laihdutuksien aikana/jälkeen. Mietin tänään oikein urakalla mikä tässä tepsisi, sillä silloin kun kaikki menee hyvin, niin olen mallilaihduttaja, en fuskaa tai napostele. Menen myöskin metsään aika raatorehellisesti, turpaan menee vaikka mitä mitä ei edes varsinaisesti tee mieli. huokaushuokaushuokaus. Mutta aion jälleen ottaa uudet keinot käyttöön.

Analysoituani ongelmaa tulin siihen lopputulokseen että vapaapäivän rytmittömyys ja aikatauluttomuus ajaa minut syömään liian usein. Odotan myös "vähän rennommin syömistä" vapaapäivänä tiukkojen arkipäiväsyömisten pikku palkintona. Vähä rentous lähtee käsistä ja parhaimmillaan kaksi tai kolme vapaapäivää jatkuu samaa rataa. Olen siis vapaapäiväbulimikko ja syömishäiriöinen. Noh, uusi sopimus itseni kanssa on, että vapaapäivinä syödään pelkkää normaaliruokaa ja laihdutuskaloreilla, ei pienintäkään sanomista suuntaan tai toiseen.

Tästä lähtien alan pitämään mahdollisia pikkuherkkupäiviä arkena, niin että samana ja seuraavana päivänä on töitä.

Sinänsä olen tyytyväinen itseeni, että aikaisemmat kuurini ovat tällaisten vastoinkäymisten jälkeen kyllä loppuneet kuin seinään ja blogitkin vaipuneet unholaan. Nyt vaikka kuinka turpaan tulisi niin minähän en luovuta. En ennenkuin painan 10 kiloa vähemmän. Saakeli.